Yöpöydällä tällä hetkellä

Olen niitä ihmisiä joka ahmii useampaa kirjaa samaan aikaan. On ihana valita illalla pöydältä se kirja, joka tukee päivän mielentilaa. Kerään koko ajan uutta lukemista sekä lukulistalleni, että yöpöydälleni. Pino vaappuu puolelta toiselle ja kasvaa korkeuttaan koko ajan mutta minkä ihminen itselleen mahtaa! Nappasinkin pinosta muutaman yksilön joiden lukemista odotan erityisen innolla!

Innan du försvinner- brev mellan son och far

Pysähdyin Helsingin Kirjamessuilla kuuntelemaan Rafael Donnerin haastattelua. Haastattelun jälkeen suuntasin ostamaan hänen kirjaansa ja halusin ehdottomasti päästä lukemaan hänen ja hänen isänsä Jörn Donnerin kirjeenvaihdosta kootun Innan du försvinner, Ennen kuin olet poissa. 

Minun tarinani

Michelle Obaman tarina Yhdysvaltojen ensimmäisenä naisena. Tätä kirjaa olen hiukan jo aloittanut ja olen jo nyt täysin koukussa! Kirjasta kirjoitan varmasti luettuani lisää. Michelle avaa tarinaansa lapsuudesta aina Valkoiseen taloon.

Ultra Bra: sokeana hetkenä

Tähän teokseen tutustuin tarkemmin kirjaston Kirjavinkkauksessa jossa kirja oli esillä. Tunnustan kamalan syntini: en ole koskaan ollut valtava Ultra Bra fani. Pidän toki heidän musiikistaan, mutta en ole yhtä intohimoinen yhtyeen tuotannon suhteen kuin esimerkiksi osa ystävistäni. Silti minua kiehtoo suuresti lukea heidän tarinansa!

Kissani Jugoslavia

Viime vuoden lopulla törmäsin tähän kirjaan useampaan kertaan. Joka kerta, kun kuulin jonkun mielipiteitä tai kehuja, kiinnostukseni kasvoi. Lopulta törmätessäni pokkariin kirjakaupassa, kaappasin sen saman tien mukaani ajatuksella, että tähän tulee tutustua itsekin!

Matka lapsuuteen ja esihistoriaan ja ties minne

Olen viimeisen muutaman vuoden aikana lukenut paljon runoja. Jokin niissä soittaa sydänjuuriani jotenkin tosi kauniisti; ehkä pelkästään jo niiden rytmi, vaikka runo itsessään olisikin vain keskinkertainen. Kun luen runoja, luen niitä koko sielulla, ruumiilla ja mielellä, joskus melkein unohdan hengittää. Kai silläkin on joku vaikutus siihen, että runot usein jättävät minuun syvät jäljet.

Eeva-Liisa Mantereen kenties ensimmäisen puhtaasti modernistisen runokokoelman teemana on matka - mutta ei pelkästään kirjoittajan oma matka ihmisenä, vaikka niin voisi aluksi nimestäkin päätellä. Runoissa matkustetaan paitsi yksittäisen ihmisen lapsuuteen, myös ihan koko ihmiskunnan historiaan ja kehitykseen kirjoitushetkestä taaksepäin. Matka ei ole ajallisesti tai paikallisesti lineaarinen, mutta se tempaisee lukijan yhtälailla mukaansa, avaten kiehtovalla tavalla 50-luvun ihmisen ajatusmaailmaa.

Kuten monissa 50-luvun runoissa, Tämä matka -teoksenkin teksteissä on vahvaa symboliikkaa, monia metaforia ja tarkastelevaa kriittisyyttä. Jokainen runo sisältää enemmän kuin sanojensa määrän, eikä moni aukene kokonaan vielä kolmannellakaan lukukerralla. Osa runoista on hyvin pätkittyjä, kuin suoraa ajatusten virtaa, ja minulle tuli välillä jopa hieman tungetteleva olo; mikä minä olen kaivautumaan näin syvälle toisen ihmisen ajatuksiin ja tunteisiin?

Tämä matka on yksi 1950-luvun merkittävimmistä suomalaisista teoksista. Sitä on sanottu oppineeksi runoudeksi. Itse kuitenkin haluan ajatella sitä ennemminkin oppivana runoutena; runot ovat kuin pieniä aivoriihiä, omalla tavallaan kuin matkoja yhdestä ajattelutavasta toiseen. Kirjoittaja oppii jokaisen runon aikana aiheestaan jotakin uutta.

Eeva-Liisa Manner: Tämä matka
Tammi 1957

Suoraa ja hersyvää tilitystä

Ahmin elämäkertoja ja henkilökuvauksia. Minusta on niin kovin mielenkiintoista lukea ihmisten tarinoita, mistä he tulevat ja mikä on muovannut ja vavisuttanut heitä vuosien varrella. Oikeiden ihmisten oikea elämä kiehtoo minua vastapainona kaunokirjallisuudelle ja suurten rakkaustarinoiden hahmoille.

Sen lisäksi, että rakastan elämäkertoja, ihailen suuresti Maria Veitolaa. Hänen anteeksipyytelemätön ja rehellinen tyylinsä puhuttelee minua valtavasti! Kun Veitola kirja viime vuonna sitten ilmestyi, siirtyi se heti lukulistani ensimmäiseksi! Kesän tuskaisessa kuumuudessa loikoilin uimarannalla lukemassa tätä loistavaa kirjaa!

Kirja ei ole muodoltaan perinteinen peilaus menneeseen, lapsuuteen, opintoihin ja unelmiin. Kirja on koottu Veitolan vuosien varrella kirjoittamista kolumneista, joita hän kommentoi siitä elämäntilanteesta, johon on kasvanut ja jossa elää nyt. Veitola puhuu suoraa ja kaunistelematta elämästään ja juuri kirjan muoto ja rehellisyys vetivät minut mukaansa aivan ensimmäisistä sivuista alkaen. Kolumnit ovat jo itsessään mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää luettavaa, mutta kun kylkeen lisätään kirjoittajan suora ja hersyvät kommentit, tulee lukukokemuksesta entistä antoisampi. Kaikki kasvavat ja muuttuvat elämänsä aikana. Arvot, mielipiteet ja arki muuttuvat vuosien ja ympäristön mukana. Jokainen kokee ihania onnen hetkiä ja onnistumisia mutta myös valtavia kuilun pohjia ja suurta surua.

Luettuani kirjan oli minun pakko kuunnella se myös äänikirjana. Maria Veitola lukee äänikirjan itse ja mielestäni kirjan kuuntelu täydensi lukukokemuksen.
Kirja herätti ajatuksia, nauratti ja liikutti, aivan kuten Veitola lukijalle kirjan takakannessa lupaa.

Maria Veitola - Veitola
Johnny Kniga 2018

Nopealukuista hömppää ja huippumuotia

Myönnän olevani ihminen, joka etsii uutta lukemista paljon kannen perusteella. En niinkään ehkä tuomitse niitä kirjoja, jotka eivät heti ensi vilkaisulta vaikuta ulospäin mielekkäiltä, mutta onhan se vain totuus, että viehättävät tai muuten näyttävät kannet kiinnittävät joidenkin ihmisten huomion paremmin.

Niin kävi minulla ainakin Sanna Tahvanaisen Pikkumusta-kirjan kohdalla. Monta kirjaa oli hyllyssä keskeneräisenä kun menin kirjastoon käymään muulla asialla, mutta Pikkumusta oli nostettu pöydälle näytille. Kirja oli pieni ja musta, nimensä mukaisesti, ja sen etukantta koristi katkennut helminauha. Ei mikään ihme siis että nappasin kirjan käteeni, tai että kirja lähti kotiin asti ja lukuun vielä samana iltana.

Pikkumusta on muotisuunnittelija Coco Chanelista kertova historiallinen romaani. Vuosien 1920 ja 1930 sijoittuvat tapahtumat eivät kaikki ole suuria tai edes tärkeitä, mutta ne maalaavat värikkään kuvan Ranskasta maailmansotien välissä. Kirjailija on ottanut lieviä vapauksia, mitä tulee aikajanaan ja Mademoiselle Chanelin tapaamiin ihmisiin, mutta ne on sisällytetty niin hyvin osaksi kerrontaa että itse en ainakaan osaa huomannut lainkaan ennen kirjailijan loppusanoja.

Kerronta itsessään on värikästä ja kuvailevaa. Tietyt sanamuodot ja kokonaiset lauseetkin toistuvat oletettavan tahallisesti pitkin kirjaa, melkein joka kerralla ihan toimivana tehokeinona. Romaanista näkee, että kirjailija on tehnyt suuren taustatyön, mutta huomio pysyi kuitenkin Mademoiselle Chanelissa eikä karannut kuvauksiin venäläisistä suuriruhtinaista tai venetsialaisista hautausmaista, kuten välillä vaarana oli.

Olen ollut aina kiinnostunut Coco Chanelin elämästä ja urasta, ja siksi odotin tältä kirjalta aika paljon. Jäin tarinaan koukkuun alusta alkaen erityisesti helppolukuisuuden ansiosta, mutta aloin varsinaisesti pitää siitä vasta puolenvälin tiimoilla. Tahvanaisen tapa kirjoittaa on rönsyilevä, vaikka lauseet saattavatkin välillä töksähtää. Minulle kirja oli pohjimmiltaan 300 sivua nopealukuista hömppää.

Sanna Tahvanainen: Pikkumusta
Ruotsinkielisen alkuteoksen Den lilla svarta käsikirjoituksesta suomentanut Katriina Huttunen
Otava 2016