Terveisiä Vihervaarasta

Joskus ehkä kymmenenvuotiaana minulle annettiin käteen Annan nuoruusvuodet -kirja ja sanottiin että "lue tämä sarja, tykkäät varmasti". Mummulta löytyi koko sarja siistissä rivissä hyllyltä, ja koska luin siihen aikaan muutenkin jo tosi paljon, ryhdyin totta kai innokkaana urakkaan. Kuitenkin ennen ensimmäisen kirjan puoliväliä turhaannuin hitaaseen tempoon ja ehkä vähän myös Annaan, josta en ihan kamalasti välittänyt hahmona, enkä sitten enää viitsinyt edes yrittää seuraavaa osaa. Siirryin Runotyttö-kirjoihin ja rakastuin, ja Anna-kirjat unohtuivat yli kymmeneksi vuodeksi kokonaan.

Nyt viime keväänä löysin neljä ensimmäistä Anna-kirjaa Storytel-äänikirjasovelluksesta ja päätin antaa uuden mahdollisuuden - ja kas kummaa, aika oli tehnyt tehtävänsä, tai sitten tarina upposi minuun paremmin valmiiksi luettuna. Kumpi lie ollut syynä, mutta mummuni on ainakin tyytyväinen, kun nyt vihdoin olen päässyt Vihervaaran Annan maailmaan sisälle. (Fakta: mummuni nimi on Anna, ja siksi Anna-kirjat ovat aina olleet hänen erityisiä suosikkejaan.) Kaikki osat eivät kuitenkaan löytyneet äänikirjoina, mutta tällä kertaa lukeminenkin sujui paljon aikaisempaa helpommin.

Ensimmäiset kolme osaa olivat oikeastaan tosi miellyttävää luku-/kuuntelukokemusta. Juoni ei ollut liian monimutkaista (kuten nyt ehkä pystyi odottamaan), hahmoja oli sopivasti ja tapahtumat soljuivat hyvää vauhtia eteenpäin. Ymmärrän nyt todella hyvin, miksi kirjat ovat vedonneet jo niin moneen sukupolveen, sillä onhan koko sarjan miljöö kerrassaan lumoava, ja Annan päiväunet ovat niin suloisia ettei niille voinut olla välistä nauramatta ääneen. Jätän ehkä juonen referoimisen sikseen, sillä kirjojen sisältö lienee tuttua monille, ja suoraan sanottuna kirjat ovat niin täyteen pakattuja ettei niitä oikein helposti pystyisi tiivistämäänkään.

Loppujen lopuksi kun pääsin neljänteen ja viidenteen kirjaan asti, alkoi vähän tuntua että kirjat toistavat itseään. Voi olla, että tämä johtui omasta suhtautumisestani kirjoihin, tai sitten tarina ei vain yksinkertaisesti kestä nopeaa yhtäjaksoista läpilukua. Mikä lienee ollut syynä, mutta loput kirjoista eivät enää kolahtaneet minuun samalla tavalla.

Totta kai hahmojen luonnollista kehitystä oli ihanaa lukea, ainahan se on. Ja ympäristön kuvauksissa oli jotain todella satumaista, ja uudet hahmot joita esiteltiin pitkin matkaa toivat mukavaa lisäväriä. Pakko silti myöntää, että viimeiset kaksi kirjaa kahlasin läpi lähinnä ajatuksella, että onhan nämäkin nyt luettava kun luin nuo kaikki muutkin.

(Älkää kertoko mummulleni etten tykännyt lopuista kirjoista niin paljon kuin ensimmäisestä. Ei tuoteta pettymystä.)

Saattaa kuulostaa siis kummalliselta, mutta Anna-kirjat olivat minulle aika raskas lukukokemus, ja minulla meni siinä lähes koko kesä, kun luin aina kaikkea muuta samaan aikaan. Vaikka sarja ei kokonaisuutena tehnyt valtavaa vaikutusta (en ehkä ollut enää varsinaista kohderyhmääkään), niin kyllä Vihervaaran Anna silti teki minuun nyt aika lähtemättömän vaikutuksen. Seuravaksi varmaan tutustun kirjoihin perustuvaan Netflix-sarjaan Anna, A lopussa.

L. M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet, Anna ystävämme, Annan unelmavuodet, Anna opettajana, Anna omassa kodissaan, Annan perhe, Sateenkaarinotko, Kotikunnaan Rilla