sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Puheenvuoro niille, joilla ei sitä ole.

Olen lukenut Salmen ja Koutaniemen Ilopangon vankilan naiset -teoksen pari vuotta sitten ja vaikutuin siitä jo tuolloin. Päätin lukea kirjan uudelleen osana Seinäjoen Kaupunginkirjaston lukuhaastetta ja pidin kirjasta aivan yhtä paljon kuin ensimmäisellä lukukerralla. 

Ilopangon vankilan naiset vie lukijan El Salvadorin naisvankilaan. Kirjassa on Maija Salmen tekemiä haastatteluja Ilopangon pahamaineisen vankilan entisiltä ja nykyisiltä vangeilta. Tarinoita elävöittämässä on Meeri Koutaniemen upeita mustavalkoisia valokuvia naisista ja vankilan arjesta. 
Kuten El Salvadorin useimmissa vankiloissa, myös Ilopangon naisvankilassa kärsitään tilanpuutteesta ja huonoista oloista. Ruoka on huonolaatuista, hygieniatuotteista on pulaa wc-paperista lähtien, eikä kaikille vangeille ole sänkyä. Epähygienisissä oloissa taudit leviävät ja arki on pitkälti riippuvainen vierailijoiden mukana tuomista tuliaisista.


Jo vapautuneiden ja vielä tuomiotaan kärsivien naisten tarinat ovat sydäntä raastavaa luettavaa. Huonot lähtökohdat, köyhyys ja sekaantuminen jengiin on ajanut naiset rikoksen tielle tai he ovat joutuneet sijaiskärsijäksi jonkun toisen rikoksesta. El Salvadorin oikeusjärjestelmä toimii hitaasti ja osa naisista odottaa edelleen lopullista tuomiotaan jakaen vankilan jo tuomittujen kanssa. Osa naisista on tuomittu syyttöminä ja ilman hyvää asianajajaa, he istuisivat pitkiä tuomioitaan varmasti vieläkin, vain koska olivat väärässä paikassa väärään aikaan.

Suurin osa haastatteluista on tehty useammalla tapaamisella ja naiset toivottivat Salmen ja Koutaniemen tervetulleiksi koteihinsa. He halusivat saada tarinansa kuuluviin ja kertoa vankilan epäinhimillisistä oloista ja huonosta kohtelusta. Järkyttävintä ja surullisinta kirjassa on keskenmenosta murhaan tuomittujen naisten tarinat. El Salvadorissa aborttilainsäädäntö on yksi maailman tiukimmista. Abortti on laiton jopa tilanteissa joissa nainen on joutunut raiskauksen uhriksi tai vaikka raskaus uhkaisi äidin henkeä. Myös keskenmenosta voi joutua oikeuden eteen, jos katsotaan, että keskenmeno on äidin aiheuttama. On siis lääkärin käsissä, tuomitaanko keskenmenon saanut, sairaalan tullut nainen vankilaan. Mikäli lääkäri katsoo, että lapsi on menehtynyt vasta syntymänsä jälkeen, voi äiti saada tuomion jopa harkitusta murhasta. Vaikka erinäiset ihmisoikeusjärjestöt ajavat näiden, oman lapsensa murhasta tuomittujen naisten puolesta taistelemista, on tilanne osan kannalta täysin toivoton. 

Teos on vaikuttavaa luettavaa ja elämänmakuisen tekstin lomassa Koutaniemen aidot kuvat ovat kerta kaikkiaan upeita. Kuten aiemmalla lukukerralla, en tälläkään kertaa pystynyt laskea kirjaa kädestäni ennen kuin olin lukenut sen kokonaan. Lukemisen jälkeen haluaa vielä palata kuvien pariin ja todella tarkastella niitä ja niiden tunnelmaa. 
Kirja kertoo niiden tarinoita, joiden elämää on aina värittänyt epätoivo ja taistelu aivan kaikesta. Osa on viettänyt vankilassa vuosia ja vuosia, osa kasvattaa vankilassa syntyneitä lapsiaan kaltereiden takana. Perhe on saattanut hylätä tuomioillaan sukunsa häpäisevät naiset. Epävarmuus tulevasta ja elämästä vapaudessa on pelottavaa ja osalle vielä kaukainen haave. Lähes kaikki kirjassa esiintyvät naiset kiittävät selviytymisestään Jumalaa. He luottavat, että kaikki on osa suurempaa suunnitelmaa ja toivo pitää heidät kiinni elämässä vaikeissa olosuhteissa. 
Ilopangon vankilan naiset on ehdottomasti se kirjahyllyni teos, jonka pariin tulen tasaisin väliajoin palaamaan!

Maija Salmi & Meeri Koutaniemi: Ilopangon vankilan naiset
Like 2017

lauantai 14. syyskuuta 2019

Terveisiä Vihervaarasta

Joskus ehkä kymmenenvuotiaana minulle annettiin käteen Annan nuoruusvuodet -kirja ja sanottiin että "lue tämä sarja, tykkäät varmasti". Mummulta löytyi koko sarja siistissä rivissä hyllyltä, ja koska luin siihen aikaan muutenkin jo tosi paljon, ryhdyin totta kai innokkaana urakkaan. Kuitenkin ennen ensimmäisen kirjan puoliväliä turhaannuin hitaaseen tempoon ja ehkä vähän myös Annaan, josta en ihan kamalasti välittänyt hahmona, enkä sitten enää viitsinyt edes yrittää seuraavaa osaa. Siirryin Runotyttö-kirjoihin ja rakastuin, ja Anna-kirjat unohtuivat yli kymmeneksi vuodeksi kokonaan.

Nyt viime keväänä löysin neljä ensimmäistä Anna-kirjaa Storytel-äänikirjasovelluksesta ja päätin antaa uuden mahdollisuuden - ja kas kummaa, aika oli tehnyt tehtävänsä, tai sitten tarina upposi minuun paremmin valmiiksi luettuna. Kumpi lie ollut syynä, mutta mummuni on ainakin tyytyväinen, kun nyt vihdoin olen päässyt Vihervaaran Annan maailmaan sisälle. (Fakta: mummuni nimi on Anna, ja siksi Anna-kirjat ovat aina olleet hänen erityisiä suosikkejaan.) Kaikki osat eivät kuitenkaan löytyneet äänikirjoina, mutta tällä kertaa lukeminenkin sujui paljon aikaisempaa helpommin.

Ensimmäiset kolme osaa olivat oikeastaan tosi miellyttävää luku-/kuuntelukokemusta. Juoni ei ollut liian monimutkaista (kuten nyt ehkä pystyi odottamaan), hahmoja oli sopivasti ja tapahtumat soljuivat hyvää vauhtia eteenpäin. Ymmärrän nyt todella hyvin, miksi kirjat ovat vedonneet jo niin moneen sukupolveen, sillä onhan koko sarjan miljöö kerrassaan lumoava, ja Annan päiväunet ovat niin suloisia ettei niille voinut olla välistä nauramatta ääneen. Jätän ehkä juonen referoimisen sikseen, sillä kirjojen sisältö lienee tuttua monille, ja suoraan sanottuna kirjat ovat niin täyteen pakattuja ettei niitä oikein helposti pystyisi tiivistämäänkään.

Loppujen lopuksi kun pääsin neljänteen ja viidenteen kirjaan asti, alkoi vähän tuntua että kirjat toistavat itseään. Voi olla, että tämä johtui omasta suhtautumisestani kirjoihin, tai sitten tarina ei vain yksinkertaisesti kestä nopeaa yhtäjaksoista läpilukua. Mikä lienee ollut syynä, mutta loput kirjoista eivät enää kolahtaneet minuun samalla tavalla.

Totta kai hahmojen luonnollista kehitystä oli ihanaa lukea, ainahan se on. Ja ympäristön kuvauksissa oli jotain todella satumaista, ja uudet hahmot joita esiteltiin pitkin matkaa toivat mukavaa lisäväriä. Pakko silti myöntää, että viimeiset kaksi kirjaa kahlasin läpi lähinnä ajatuksella, että onhan nämäkin nyt luettava kun luin nuo kaikki muutkin.

(Älkää kertoko mummulleni etten tykännyt lopuista kirjoista niin paljon kuin ensimmäisestä. Ei tuoteta pettymystä.)

Saattaa kuulostaa siis kummalliselta, mutta Anna-kirjat olivat minulle aika raskas lukukokemus, ja minulla meni siinä lähes koko kesä, kun luin aina kaikkea muuta samaan aikaan. Vaikka sarja ei kokonaisuutena tehnyt valtavaa vaikutusta (en ehkä ollut enää varsinaista kohderyhmääkään), niin kyllä Vihervaaran Anna silti teki minuun nyt aika lähtemättömän vaikutuksen. Seuravaksi varmaan tutustun kirjoihin perustuvaan Netflix-sarjaan Anna, A lopussa.

L. M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet, Anna ystävämme, Annan unelmavuodet, Anna opettajana, Anna omassa kodissaan, Annan perhe, Sateenkaarinotko, Kotikunnaan Rilla