Kaunis, utuinen, ihana novellikokoelma!

Luen aivan liian vähän novelleja! Totean sen useita kertoja vuodessa. On mielestäni ihana ahmia useita lyhyempiä kertomuksia samoista kansista. Jostain syystä en silti koskaan muista pysähtyä novellihyllylle kirjastossa kiertäessäni. Aina kun pysähdyn novelliteoksen ääreen, ihastun kuitenkin uudelleen.

Jonkinlainen kotiinpaluu oli yksi loppu vuoden ihanimmista lukukokemuksista. Teoksen kaunis Mervi Pajusen luoma kansi asettaa kokoelman utuisen, välillä unen omaisen tunnelman. Yhdeksän novellin kokonaisuus nappaa mukaansa ja luin teoksen lopulta yhdeltä istumalta. Suosikki novellini, Vapaustaistelu luin useampaan kertaan.

Pajusen elämänmakuiset ihmiskuvaukset saivat vuoroin liikuttumaan ja nauramaan. Kaikki henkilöt kulkevat omia polkujaan. Polkuja, jotka ovat tuoneet heidät mutkien kautta siihen missä he nyt ovat. Maailma ympärillä muuttuu ja välillä on hukassa ja suurten valintojen edessä. Kuten kirjan takakannessakin sanotaan: lopulta sydän kuitenkin löytää aina kotiin.

Teos oli kerrassaan ihastuttava lukukokemus! Novellien rauhallinen tunnelma tarttui lukiessa ja eri ihmiskohtalot kaappasivat täysin mukaansa. Ohut teos pitää sisällään valtavasti, mutta kulkee helposti mukana. Novellin ehtii lukea vaikka bussia odotellessa tai lounaalla. Ajateltavaa novelleissa kuitenkin riitti vielä pitkään lukemisen jälkeenkin ja ainakin itse jäin janoamaan lisää, kun käänsin viimeiselle sivulle. Niin paljon kerroksia, niin paljon ajatuksia!



Marjo Pajunen: Jonkinlainen kotiinpaluu
Boheemipokkarit, 2019
(Teos saatu arvostelukappaleena)

"Seuraava pysähdyspaikkamme on..."

Kouluprojektin myötä kiinnostuin entisestään novelleista. Niiden kirjo on valtava ja lyhyen kerronnan kautta pääsee tutustumaan valtaisaan määrään eri maailmoja ja ihmiskohtaloita yksissä kansissa. Kun taas toisen kurssin puitteissa oli mahdollisuus lukea Rosa Liksomin novelleja, oli valintani selkeä.

Olen useita vuosia sitten aloin lukea Hytti nro 6 mutta en päässyt loppuun. En syytä välttämättä teosta, ennemminkin hetkeä jolloin yritin lukea sitä. Ei ollut ehkä oikea aika. Sen jälkeen en ole lukenut Liksomilta mitään ja päätin vihdoin korjata tilanteen!

Yhden yön pysäkki ei ole kevyttä luettavaa. Lukija saa matkata useiden ihmisten kohtaloihin ja nähdä elämän raadollisuuden useasta eri näkökulmasta. Itse luin muutaman novellin kerralla ja pureskelin sitten lukemaani. Lukija pudotetaan keskelle toimintaa ja jätetään novellin loppuessa melkein roikkumaan epätietoisuuteen: "Mitä tälle ihmiselle tapahtui?" "Kuinka hänen kävi?"

Lukijalle novellien henkilöt näyttäytyvät toivottomina mutta silti omasta mielestään he eivät missään nimessä ole ole sitä. Olosuhteet ympärillä saattavat olla aivan kamalat, päihteet voivat ohjata ja jaksottaa arkea, yksinäisyys, masennus ja rakkauden kaipuu saavat tekemään epätoivoisia asioita. Henkilöt kuitenkin pyrkivät elämään täyttä elämää niissä olosuhteissa missä he ovat ja löytävät elämästään myös paljon hyvää. Novellien huumori on mustaa ja kumpuaa elämän epätoivoisuudesta. Lukiessa ensin nauraa ja sitten samassa hetkessä häpeää sitä, että nauraa näin kamalille asioille. 

 Novellit on jaettu kokoelmassa neljän otsikon alle: Steissi, kaivopiha, steissi, Euroopan eteisaula, 67 astetta pohjoista leveyttä, Neljä variaatiota.

Yhden yön pysäkki kuvaa nimenä teosta mielestäni loistavasti.  Lukija pysähtyy kunkin ihmiskohtalon äärelle lyhyeksi hetkeksi ja kun matka jatkuu, tilanne jää kesken, eikä lukijalle selviä mitä lopulta tapahtui. Tämä tuo lukijalle myös valtavasti vapautta käyttää mielikuvitustaan ja itse päättää miten novellin henkilöille lopulta kävi.
Lukemassani painoksessa on kääntöpuolella Liksomin toinen novellikokoelma Unohdettu vartti, jonka aion aivan varmasti lukea seuraavaksi. Ehkä myös Hytti nro 6 saa tämän jälkeen uuden mahdollisuuden.

Rosa Liksom, Yhden yön pysäkki 

WSOY 2012 (Alunperin julkaistu 1993)