Kerronnan kuvailuhelmiä sioille?

Tähän asti olen ollut hyvin perinteinen lukija: nimenomaan lukija, ja aina paperiversioita, ei e-kirjoja, eikä varsinkaan äänikirjoja. E-kirjojen lukeminen aiheuttaa päänsärkyä, enkä muka pysty keskittymään tarpeeksi kuunnellakseni äänikirjoja, koska musiikkiakin kuunnellessani alan melkein heti ajatella kaikkea muuta.

Jotain kuitenkin tapahtui, ja päätin antaa äänikirjoille vielä yhden mahdollisuuden, koska edellisestä kokeilukerrasta oli jo aikaa ja kyllähän muutkin tottumukset muuttuvat. Valitsin kirjaksi Katja Ketun Rose on poissa, sillä minun on tehnyt mieli lukea se siitä asti kun näin sen kannen kauniit värit, ja päätin itsepäisesti, että kuuntelisin sen loppuun, kävi miten kävi.

Yllättävän helpostihan se lopulta kävi, mutta ei kuitenkaan siksi, että kirja olisi mielestäni ollut liian hyvä keskeytettäväksi.

Rose on poissa on vuoden 2018 Finlandia-palkintoehdokas, ja se ansaitsi lopulta lukijoiden suosikki -tittelin. Romaani on toisaalta rakkaustarina intiaaninaisen ja suomensukuisen miehen välillä, toisaalta taas tarina naisesta, joka ei kuulu isänsä amerikansuomalaiseen maailmaan eikä äitinsä intiaanireservaattiinkaan. Kohtaukset vuorottelevat elokuussa 2018 ja Rosen alkuvuodesta 1973 kirjoittamissa kirjeissä, ja jatkuvasti jaetaan muistoja tapahtumista, jotka ovat tapahtuneet joskus vielä aikaisemminkin. Muistojen vuoksi romaanin aikajanaa on paikoin vaikeaa seurata, ja äänikirjaa kuunnellessa oli muutaman kerran kelattava taaksepäin, kun kerronta vaihtui niin yllättäen ja nopeasti muistosta takaisin "nykyhetkeen".

Romaani sijoittuu Yhdysvaltoihin, suurelta osin intiiaanireservaattiin. Koska en ole intiaaniheimoihin, niiden historiaan tai kieliin millään lailla perehtynyt, en voi ottaa romaanin tähän aspektiin muuta kantaa kuin että minulle kerronta kuulosti uskottavalta; mitä nyt välillä nimet, nimitykset ja muut intiaanikielen fraasit jäivät kuunnellessa ontoiksi. Kirjailija on loppusanojensa perusteella perehtynyt aiheeseen ihailtavasti, ja hänellä on apunaan alan asiantuntijoita, joten en usko hänen olevan mitenkään hakoteillä.

Kirjan tarina itsessään lähti minulle vähän hitaasti käyntiin, enkä oikein missään vaiheessa kokenut sellaista valaistumisen hetkeä, joita oikein hyviä kirjoja lukiessani koen. Melkein tuntui, että lopussa kiiruhdettiin kuromaan juonenpäät yhteen - ei epäloogisesti tai epämääräisesti, mutta nopeasti, ja olisin ehkä kaivannut jotain lisää, jonkinlaista selitystä tai muuta. Muutama suorastaan raaka juonenkäänne sai minut yllättymään, mutta pääasiassa kerronta oli minun makuuni liian kuvailevaa ja sekavaa. En ole lukenut aikaisemmin yhtäkään Katja Ketun teosta, mutta ainakaan Rose on poissa ei saanut kiinnostustani suuremmin heräämään.

Katja Kettu: Rose on poissa
WSOY 2018