Kolkan oma kieli

Viimeisenä kotimaisen kirjallisuuden kurssia varten kouluun valitsin 2010-luvun runoteoksen, aika lailla summamutikassa ja kannen perusteella - niin kuin monta muutakin kirjaa on tullut valituksi. Maria Matinmikon Kolkka on värikäs, kaunis teos, joka oli vuoden alussa kirjaston uutuushyllyssä ja lähti silloin mukaan, vaikka sen vasta vappuna sainkin luetuksi.

Kolkka on runoromaani, jossa on jopa joitain matkakertomuksen tunnuspiirteitä. Romaani se on siinä mielessä, että tarina kulkee läpi kirjan, siinä on selkeä kertoja ja toistuvia henkilöhahmoja. Kaikki muu onkin sitten vapaamittaista runoutta tai lyyristä lyhytproosaa. Takakansitekstinsä mukaisesti Kolkka yhdistelee poliittista ja poeettista, utopiaa ja dystopiaa, filosofiaa ja feminismiä.

Koska teos ei varsinaisesti ole runokokoelma, siinä ei ole erikseen nimettyjä runoja. Se on kuitenkin jaettu osiin, joista jokainen on nimetty vähän sen mukaan, mitä kussakin osassa tapahtuu juonellisesti. Kertoja vaihtuu vain yhden osan ajaksi, ja tämä osa, Reportteri, onkin hieman irrallinen muusta kokonaisuudesta, vaikka selvästi osaksi Kolkkaa kuuluukin.

Teoksen toistuvia teemoja ovat yhteiskuntakriittisyys ja naisen asema, joskin kumpaakaan näistä ei mainita suoraan. Runoromaanin tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen Maahan jota ei ole. Matinmikko peilaa todellisen maailman yhteiskunnallisia ongelmia tuon Maan kautta: sisällissotia, sovinismia, rauhanturvaajien epäeettisyyttä, inhimillisyyden rajoja. Välillä puhutaan niin todellisista asioista, että tuntuu, kuin lukisi jostakin oikeasta paikasta kertovaa pätkää.

Tyyliltään Kolkka on aika sekava ja hengästyttävä. Se on täynnä katkeilevia lauseita ja ajatuksenvirtaa, mutta myös ”kirkkaita ajatuksia”, joissa mikään ei jää epäselväksi. Kirjan kansi on kirkkaan punainen, pinkki ja vihreä, ja oikeastaan lukukokemuskin oli juuri sellainen. Ei sitä oikein osaa sen paremmin kuvailla sanoiksikaan.

Rakastuin Matinmikon tyyliin muutenkin, se on raikas ja kantaaottava. Aion ehdottomasti lukea myös hänen kolme aikaisempaa runokokoelmaansa (Valkoinen, ntamo 2012, Musta, Mahdollisen Kirjallisuuden Seura 2013, Värit, Siltala 2017). Kolkka oli niin hyvä, että sen varmasti etsin käsiini jostakin kirjakaupasta ja tuon omaan hyllyyn jatkotarkastelua varten!

Maria Matinmikko: Kolkka
Siltala 2019