Toukokuun alussa postiluukustani tipahti ihaninta postia aikoihin: Sanna Lampelan omakustanne Ja silti uskon rakkauteen. Olin kuullut kirjasta Lampelan Instagramin kautta, ja heti tilaisuuden tullen sen häneltä tilasin. Nyt kirja on jo luettu useampaan kertaan kannesta kanteen, enkä malttaisi siitä vieläkään päästää irti.
Ja silti uskon rakkauteen on teos, joka on samalla sekä runokokoelma, romaani että päiväkirja. Se on rohkea kuvaus siitä, millaista on kaivata ymmärtämättä, löytää omat tunteet ja kadottaa toisen, ja jatkaa elämää kaikesta tästä huolimatta. Koko teos tuntuu äärimmäisen henkilökohtaiselta alusta loppuun, ja samalla se on todella samaistuttava. Se nostattaa tunteet pintaan välittämättä siitä, missä sitä luet.
Lampelan tyyli kirjoittaa vapaamittaa on ainakin omasta mielestäni aika hypnoottinen. Kirja on lopulta yksi iso kokonaisuus, kertomus yhden ihmisen kokemuksista, mutta se on jaettu pienempiin osiin. Yksittäisiä runoja teoksessa ei varsinaisesti ole, vaikka teksti voisi siltä aluksi vaikuttaa, vaan jokainen ajatus jatkuu seuraavaan luontevasti. Lukiessa tulee melkein olo kuin kuuntelisi keskustelua, sen sijaan että lukisi kirjaa.
Teos on todellakin mukaansatempaava, sillä sen lukee helposti yhdellä istumalla läpi. Kuitenkin ainakin minun piti lukea se vielä pari kertaa uudestaan ennen kuin sain siitä irti puoliakaan. Olen varma, että tässä on teos johon tulen palaamaan vielä useaan otteeseen - ja se onkin saanut jo kunniapaikkansa yöpöytäni kirjapinossa.
(Ja silti uskon rakkauteen on omakustanne. Sen voi halutessaan tilata Lampelalta suoraan ottamalla häneen yhteyttä Instagramin kautta. Lampelan profiiliin pääset tästä.)
Sanna Lampela: Ja silti uskon rakkauteen
omakustanne, 2019
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti