Matka lapsuuteen ja esihistoriaan ja ties minne

Olen viimeisen muutaman vuoden aikana lukenut paljon runoja. Jokin niissä soittaa sydänjuuriani jotenkin tosi kauniisti; ehkä pelkästään jo niiden rytmi, vaikka runo itsessään olisikin vain keskinkertainen. Kun luen runoja, luen niitä koko sielulla, ruumiilla ja mielellä, joskus melkein unohdan hengittää. Kai silläkin on joku vaikutus siihen, että runot usein jättävät minuun syvät jäljet.

Eeva-Liisa Mantereen kenties ensimmäisen puhtaasti modernistisen runokokoelman teemana on matka - mutta ei pelkästään kirjoittajan oma matka ihmisenä, vaikka niin voisi aluksi nimestäkin päätellä. Runoissa matkustetaan paitsi yksittäisen ihmisen lapsuuteen, myös ihan koko ihmiskunnan historiaan ja kehitykseen kirjoitushetkestä taaksepäin. Matka ei ole ajallisesti tai paikallisesti lineaarinen, mutta se tempaisee lukijan yhtälailla mukaansa, avaten kiehtovalla tavalla 50-luvun ihmisen ajatusmaailmaa.

Kuten monissa 50-luvun runoissa, Tämä matka -teoksenkin teksteissä on vahvaa symboliikkaa, monia metaforia ja tarkastelevaa kriittisyyttä. Jokainen runo sisältää enemmän kuin sanojensa määrän, eikä moni aukene kokonaan vielä kolmannellakaan lukukerralla. Osa runoista on hyvin pätkittyjä, kuin suoraa ajatusten virtaa, ja minulle tuli välillä jopa hieman tungetteleva olo; mikä minä olen kaivautumaan näin syvälle toisen ihmisen ajatuksiin ja tunteisiin?

Tämä matka on yksi 1950-luvun merkittävimmistä suomalaisista teoksista. Sitä on sanottu oppineeksi runoudeksi. Itse kuitenkin haluan ajatella sitä ennemminkin oppivana runoutena; runot ovat kuin pieniä aivoriihiä, omalla tavallaan kuin matkoja yhdestä ajattelutavasta toiseen. Kirjoittaja oppii jokaisen runon aikana aiheestaan jotakin uutta.

Eeva-Liisa Manner: Tämä matka
Tammi 1957